Vuonna 2007 päätettiin Villen (Hautala) kanssa perustaa oma salibandyjoukkue. Pelattiin silloin ”sählyä” samalla höntsävuorolla. Kyseinen vuoro oli itselle ensikosketus salibandymailaan aikuisiällä ja erittäin toivottua vastapainoa silloin elämän ykkösjuttuna olleelle bänditoiminnalle. Samaa bändihenkeä haluttiin tuoda myös uuteen joukkueeseen – oltiinhan Villenkin kanssa tavattu enemmän tai vähemmän musiikin kautta.
Alkuperäinen logokin heijastelee tätä taustaa – se pöllittiin mun Jack Daniels treenipaidasta, mikä oli noihin(kin) aikoihin standardivaatekappale, jos rock-ympyröissä pyöri. Siitä syntyi myös seuran nimi: Old Number Seven eli Vanha Numero Seiska.
Ihan ekat joukkueet Arena Centerin liigoissa koostui lähinnä Villen salibandytutuista ja muutamista mun bänditutuista. Jason (Ikävalko), joka tunsi sekä allekirjoittaneen soittohommista että Villen vapaa-ajalta, on ollut mukana ekoista peleistä lähtien. Myös Pasi (Paju) on ollut kuvioissa alusta lähtien ja tuli mukaan Villen silloisesta SSBL-seurasta eli Idän Ässistä (nyk. Sabres).
Viides ja viimeinen nykyäänkin jengissä vaikuttava fossiili on Kari (Pirkkalainen), joka löytyi paikkaamaan pelaajapulaa yhteen ensimmäisistä höntsäturnauksista, joihin osallistuttiin. Karin meille esitteli Teemu (Petäjistö), jonka pyörittämään SSBL-seuraan (KeiKa) monet meidän alkuperäisistä pelaajista ajautuivat vuosina 2008-2010 vähintään treenaamaan.
Lopulta vuonna 2010 meistä nykyisistä fossiileista oli Espanjan Malagassa hotellin parvekkeella istumassa yllä mainitusta viisikosta kaikki muut paitsi Pasi. Oltiin pelaamassa salibandyturnausta myös KeiKassa silloin vaikuttaneen Peterin (Öhman) jengissä. Aika kuvaavasti ton parvekkeen suosituin korttipeli oli sinä vuonna ristiseiska. Sen lätkimisen lomassa päätettiin (minä, Ville, Jason ja Kari) virallistaa Vanha Numero Seiska ja siirtää toiminta AC:n höntsäsarjoista SSBL:n tosipeleihin. Päällimmäisenä syynä oli halu pelata lajia omalla tavallamme ja myös pyörittää seuraa sellaisella fiiliksellä, jota oltiin AC:n höntsäjengin ympärille alettu luoda. Meillä oli visio.
Vaikka tuo joukkueen virallistaminen oli tietysti meille aivan loistava hetki ja muisto, se tarkoitti, että useampi muu joukkue tuli seuraavan kauden aikana menettämään pelaajiaan, jotka olivat jo kabineteissä sitoutuneet siirtymään On7:n paitaan kesällä 2011. Ainakin Karille tarjottiin muistaakseni vodkapulloa, jotta olisi meidän sijasta mennyt jonnekin ”oikeaan joukkueeseen”. Eikä muuten KeiKassakaan hirveän iloisia oltu, kun yli ketjullinen pelaajia sisältäen maalivahdin katosi keväällä toiseen joukkueeseen, jotka itseasiassa jatkoi harjoittelemista samassa Helsingin Valimossa sijainneessa jo edesmenneessä salibandyhallissa.
Meille oli kuitenkin jo pitkään ollut selvää, että oma reitti ja ääni tarvittiin. Oli kuitenkin tärkeää käydä opiskelemassa salibandyjengin pyöritystä pari kautta muualla ja tuoda sieltä parhaat asiat myös silloin perustetun Vanha Numero Seiska ry:n treeneihin: treenien runko, käytännön asiat, aikataulutukset.
Tietyt asiat vanhoista seuroista haluttiin kuitenkin jättää pois: mitään vaihtapenkkimussutusta tai kuppikuntia ei meillä hyväksyttäisi. Sen lisäksi kaikilla, jotka treenaavat aktiivisesti, olisi aina ensisijainen paikka kokoonpanossa ja mahdollisuus näyttää kykynsä. Millään vanhoilla meriiteillä ei olisi meillä mitään merkitystä. Koko touhun avaintekijäksi haluttiin luoda hyvä ja tiivis henki myös itse harrastuksen suorittamisen ulkopuolella – vähän niin kuin bänditoiminnassa on ollut tapana.
Siitä ollaan saatu myös vuosien varrella pelaajilta paljon kiitosta ja varmaan osittain sen takia meillä on ollut aina vuosien varrella pelaajien suhteen enemmän imua sisään- kuin ulospäin. Tähän jengiin on ollut helppo tulla sisään, vaikka et tuntisi jengistä tai PK-seudulta ketään muita ihmisiä. Vaikka imua on ollut, ihan kaikkia meidän tavoittelemia nimiä ei olla saatu siirtymään ON7-paitaan. Esimerkiksi jo mainituissa Idän Ässissä pelannut Kalle (Vuorio) oli yksi meidän alkuperäisen AC-liigajoukkueen aktiiveja ja ilman Kallea koko AC-jengin perustaminen olisi vähintään viivästynyt. Kallea ei kuitenkaan ole (syystä tai toisesta) ikinä saatu houkuteltua siirtymään meidän SSBL-jengiin. Ois ehkä kannattanut, koska voitettiin Kallen nykyinen jengi 2 kertaa viime kaudella (terveisiä!).
Palataan vuoteen 2011. SSBL-uralle asetettiin heti silloin tavoitteeksi nelosdivariin, jonne uskottiin meidän tyylisellä touhulla olevan tässä maassa rahkeet. Pitää muistaa, ettei kyseessä ole kuitenkaan varsinainen tulosurheiluseura vaan hyvähenkinen liikuntamahdollisuus lajista kiinnostuneille taitotasosta riippumatta. On meillä käynyt vuosien varrella muutamia mailataitureita näytillä, jotka olisivat varmaan tehneet seuralle monta maalia, mutta samalla myrkyttäneet sen hengen, joka tänne on luotu. Heille ei paikkaa vakiokokoonpanosta irronnut ja jatkettiin meidän henkisillä lajista kiinnostuneille pelaajilla.
Tavallaan tärkeimmäksi pelin tason mittariksi meille muodostui se, että pystyttäisiinkö haastamaan lopulta se joukkue, jossa mulle ja Villelle ei isoja minuutteja peliaikaa nelosdivarissa herunut eli KeiKa. Pari vuotta otettiin Keikalta kuokkaan kaikilla mittareilla ja myös treenipeleissä, mutta oikeastaan jo kaudella 2013-2014 tuo tavoite täyttyi, kun noustiin itse nelosdivariin keikan tippuessa vitoseen. Mitään varsinaista päätöspistettä tälle mittelylle ei ole koskaan saatu, koska KeiKan rivin ovat sittemmin jo hajonneet moniin eri seuroihin ja varsinaista ”finaalia” ei ikinä päästy pelaamaan.
Nelosdivariin nousu tarkoitti myös sitä, että kaikki viralliset seuralle asetetut tavoitteet tulivat täyteen ja jotain uusia piti keksiä. Kesällä 2014 vedettiinkin ekan kerran On7:n kesätreenit ja tulos seuraavalla kaudella oli sen mukaista: oltiin nelosessa 2014-2015 lohkokakkonen ja pelattiin kauden päätteeksi ja noususta kolmoseen. Hävittiin onneksi tuo peli, sillä seuraavasta kaudesta 2015-2016 tulikin pelillisesti joukkueen historian vaikein.
Voidaan puhua jonkinlaisesta ”mestaruuskrapulasta” (nousukarsintakrapula), sillä rehellisesti kiima oli vähän hävinnyt. Sen lisäksi pari nousun takana ollutta avainkeskushyökkääjää eli Kari (Pirkkalainen) ja Lauri (Leino) laittoivat lajin tauolle tuossa vaiheessa. Tippuminen takaisin vitoseen tarkoitti monella tapaan duunin aloittamista uudestaan nollasta. Ja se oli yksi parhaista asioista mitä tälle seuralle on tähän mennessä tapahtunut.
Viime vuoden kesällä määriteltiin tavoitteet uusiksi ja aloitettiin projekti ”ON7 takaisin neloseen”. Se tarkoitti uutta kapteenistoa (Jouko Haapakoski, Roni-Pekka Lampinen, allekirjoittanut). Se tarkoitti uusia pelaajia (viime kaudelle 2, tälle kaudelle 2). Ja se tarkoitti myös jaetumpaa vastuuta seuran pyörityksestä Joukon ja Ronin ottaessa lisää roolia kuvion pyörityksessä mun ja Villen ohella. Ja se tarkoitti myös aiemmin mainittujen kesätreenien paluuta. Niistä vastuun otti tänä kesänä Kimmo (Mononen), jonka roolia nyky-ON7:ssa ei myöskään voi väheksyä.
Viime kausi vitosessa päättyi pettymykseen ja pisteen päähän nousukarsinnoista. Ei oltu vielä alkukaudesta tarpeeksi valmiita. Uudistetut ketjut hakivat muotoaan ja menetettiin hölmöjä pisteitä. Kauden 2017-2018 alkaessa meillä on palikat aika paljon paremmin koossa. Talviliiga päättyi kakkossijalle. Kesäliiga päättyi kakkossijalle. Ketjut alkaa olla löytyneet ja saatiin joukkueen mukaan pari jo mainittua olennaista paluumuuttajaa, jotka olivat jo silloin neljä vuotta sitten viemässä meitä neloseen: Kari ”Tohtori” Pirkkalainen on taas mukana ja Lauri Leinokin antaa taustatukea varamiehistössä, jos vaan paikat kestää. Näiden lisäksi uudet hankinnat ovat olleet juuri sitä mitä joukkue kaipasi, joten joukkueen juhlakauden lähtöasetelmat ovat paremmat kuin muutamaan vuoteen.
Asetelmat eivät tietysti takaa vielä yhtään mitään urheilussa, joten ihan nöyrästi lähdetään treenien kautta tekemään ON7:n näköistä suoritusta jokaisessa pelissä. Tavoite on kuitenkin kirjattu jo monta kertaa: nousu neloseen ja siellä pärjääminen. Treeneissä on kauden alla ollut todella hyvä tekemisen meininki ja olosuhteet on pitkästä aikaa kunnossa.
Joukkueessa on tuore fiilis ja tästä tuleekin kuvaavasti myös se kausi, kun ON7 siirtyy lopullisesti uudistettuun logoon ja ulko-asuun niin verkkosivujen, pelipaitojen kuin muunkin joukkuemateriaalin osalta. Historiaa ei tietenkään tulla kokonaan unohtamaan, jonka huomaatte vaikka oheisesta 10-vuotis juhlalogosta, jossa yhdistyvät vanha ja uusi ON7. Mitään vanhoja hyviä asioita ei ON7:n uudella aikakaudella aiota unohtaa. Edelleen samat vuonna 2007 päätetyt periaatteet ohjaavat jengiä ja sen pyörittämistä.
Pelit alkaa viikonloppuna. Onneksi.
Tervetuloa ON7:n mukana kauteen 2017-2018.
Niko Ailamo